Valtuustoaloite kuntalaiskyselyn ja vapaa-ajan asukaskyselyn tekemisestä liittyen Terrikorven tuulivoimapuistoon

Valtuustoaloite kuntalaiskyselyn ja vapaa-ajan asukaskyselyn tekemisestä liittyen Terrikorven tuulivoimapuistoon

 

Terrikorven tuulivoimapuiston tuulivoimayleiskaava etenee edellisen kunnanhallituksen siunauksella ja siitä on tehty OAS eli osallistumis-ja arviointisuunnitelma. Kunnanhallitus hyväksyi juuri OAS-palautteiden vastineraportin. Näitä palautteita oli Sysmässä annettu huikea määrä, aihe siis puhututtaa ja huolettaa kuntalaisia ja vapaa-ajan asukkaita.

 

Tavallinen valtuutettu on aika tietämätön siitä, mitä näissä tuulivoima prosesseissa oikein tapahtuu ja miten päätöksiä tulisi tehdä, usein niitä tehdään mutu-tuntumalla ilman riittävää faktatietoa. Lisäksi kyseinen Rekolanvuoren tuulivoima-alue sijaitsee osin Itte-säätiön mailla, tämän vuoksi osa valtuutetuista on jäävejä osallistumaan koko päätöksentekoprosessiin. Tällöin päätöksentekoon osallistuu vielä tietämättömämmät varavaltuutetut. Taitaapa olla niinkin, että jotkut valtuutetut tai heidän läheisensä ovat saamassa asiassa henkilökohtaista hyötyä.

 

Päijät-Hämeen liitossa on tekeillä uusi tuulivoimatuotantoon soveltuvien alueiden selvitys, pahimman skenaarion mukaan Sysmään voisi tulla jopa 90 tuulivoimalaa. Itseäni huolettaa tämän selvityksen tekijän objektiivisuus, kyseinen firma nimittäin tekee aktiivista yhteistyötä Suomessa vaikuttavien tuulivoimayritysten kanssa. En myöskään ole vakuuttunut OAS-palautteiden vastineen selvityksestä, esimerkiksi tuulivoimaloiden lapojen kierrättämisestä. Totuus kuitenkin on se, että kierrätysasiat ovat vasta kehitysvaiheessa. Tuulivoima on ollut maailmalla käytössä jo paljon pidempään kuin Suomessa, eikä sielläkään ole ratkaisua tähän keksitty.

 

Tuulivoiman terveysvaikutuksia vähätellään ( Suomi- Keronen 2021: Katsaus tutkimuksiin tuulivoiman infraäänen haitallisista vaikutuksista terveyteen) , Päijät-Hämeen liiton asukasinfossa todettiin, että jos Päijät-Hämeessä noudatettaisiin yleisesti käytössä olevaa kahden kilometrin turvaväliä asutukseen, niin yhtään tuulivoimalaa ei Päijät-Hämeeseen nousisi. Näitä ajetaan nyt läpi energiakriisin siivellä ihmisten terveydestä tai asumisviihtyvyydestä välittämättä. Myös YVA-menettelystä (ympäristövaikutusten arviointi) pyritään luistamaan, rakentamalla vain pieniä tuulivoimapuistoja.

 

Luonto on todettu Sysmän vetovoimatekijäksi numero yksi ja nyt tämä kaunis ympäristö halutaan turmella sekä näkyvillä että kuuluvilla tuulivoimaloilla. Huomioitakoon myös, että talousvaikutukset kunnalle kiinteistöveroina ovat nykyisin jokseenkin pieniä.

 

Siksi haluaisinkin saada kuntalaisten ja vapaa- ajan asukkaiden mielipiteen kuuluviin tässä Rekolanvuoren tuulivoima-asiassa ja esitän, että 10 kilometrin säteellä Rekolanvuoren tuulivoimapuistosta asuville kuntalaisille ja vapaa-ajan asukkaille järjestetään kysely, mitä mieltä he ovat, tulisiko Rekolanvuoreen rakentaa tuulivoimapuisto vai ei?

 

 

 

Mirja Kalliosaari, kunnanvaltuutettu (PS)

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa